Tutkiminen, tarinoiden kertominen ja kirjoittaminen ovat ehkä kaikkein suurimpia intohimojani työn ja tekemisen saralla.

Kirjoittaessani yhdistän analyyttisen ajattelun tarinankerrontaan. Itselleni kirjoittamisen mielekkyys syntyy, kun tutkiva ote kohtaa mahdollisuuden kuvata todellisuuden vaikeasti hahmotettavia ilmiöitä karsimatta ilmaisun kauneutta. Silloin voi olla samaan aikaan tutkija ja tarinoitsija.

Erityisemmin asiaa suunnittelematta kiinnostuksen kohteeni ovat muodostaneet intiimin linjan: graduni tein seksuaalisuudesta, sukupuolesta, seksuaalikasvatuksesta ja -politiikasta. Sen jälkeen tein väitöskirjan perheestä — ydinperheymmärryksen historiallisesta muotoutumisesta ja hyvinvointipoliittisista käytännöistä, joilla (ydin)perheenä elämistä tuetaan ja ohjataan. Viimeisimpänä kirjoitin maallikoille suunnatun narratiivisen tietokirjan rakkaudesta ja pelosta.

Minua kiinnostavat kysymykset ja ilmiöt, jotka ovat liukkaita, epäselviä — ja joillekin itsestäänselvyyksiä. Tulen uteliaaksi, kun en ymmärrä jotain. Tässä mielessä olen ikuisesti tutkiva leikki-ikäinen: kysyn mitä on ja mikä on–kysymyksiä. Olen kiinnostunut menemään annettujen perusasioiden taakse. Tältä pohjalta olen ensin ollut kiinnostunut siitä, mitä on sukupuoli ja seksuaalisuus? Sitten siitä, mikä on perhe? Ja nyt siitä, mitä on rakkaus?

Joillekin nämä kysymykset ovat outoja, itsestäänselvyyksiä. Mutta juuri se on kiinnostavaa: luulemme, että ilmiöt ja käsitteet ovat läpinäkyviä ja läpinäkyvyydessään lähes merkityksettömiä. Mutta eivät ne ole. Ei ole merkityksetöntä, mitä kuvittelemme sukupuolen, seksuaalisuuden, perheen tai rakkauden olevan. Koska elämme todeksi sitä, mitä kuvittelemme todeksi.